tiistai 25. syyskuuta 2018

Pää täynnä ideoita

Viime kerrasta on vierähtänyt ”hieman” aikaa... En ole kuitenkaan unohtanut blogiani, vaan se on ollut koko ajan mielessäni enemmän tai vähemmän. Haluaisin kirjoittaa blogia aktiivisesti, mutta tällä hetkellä elämässä on niin paljon kaikkea muuta, että tälle ei yksinkertaisesti riitä aikaa.

Viimeksi pohdin sitä olisiko blogi hyvä alusta oppilaiden töiden esittelylle. Blogia en lähtenyt perustamaan oppilaiden töiden näyteikkunaksi, mutta Instagram-tilin kuitenkin olen perustanut. Oppilaideni töitä pääsee ihastelemaan @lyseocrafts tililtä.

Pinterest on minulle taivas, sitä selailen päivittäin ja sitä kautta löytää silloin tällöin myös sattumalta ihania blogeja. Viimeisin löytö oli Kalastajan vaimo-blogi. En tiedä miten en ole törmännyt tähän aiemmin, koska Johanna on kirjoittanut blogiaan jo vuosia. Olen kuitenkin todella iloinen kun löysin tämän ihanuuden viimein. Mikä Johannan blogissa erityisesti ihastuttaa, niin kauniit käsityöt ja kaunis sistustyyli. Käsityöt ovat näyttäviä, ohjeet selkeitä ja mallit yksinkertaisia ja itseasiassa melko nopeatöisiäkin. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan 😊

Pää on niin täynnä käsityöideoita joita haluaisi päästä kokeilemaan ja käsityö”korista” löytyy myös muutama keskeneräinen työ jotka pitäisi saada viimeisteltyä. Ehkä ensi kerralla esittelen muutaman valmistuneen työn...

Mukavaa syksyn alkua!